Kesän taittuessa syksyyn mökkeilymme rajoittuu viikonloppuihin. Viimeistään lokakuun alussa olemme todenneet, että varhain pimenevät illat ja sateen ryydittämät harmaat päivät eivät houkuttele viettämään viikonloppuja mökillä. Toisaalta, jos lämpötila ei painu montaa astetta pakkasen puolelle ja on kuulasta ja aurinkoista, ei lehtien haravoiminen ole mitenkään vastenmielistä puuhaa, etenkin kun palkinnoksi saa nauttia puusaunan löylyistä hiljaisessa pimeydessä myrskylyhtyjen valossa.
Tänä syksynä
olosuhteet eivät ole olleet otolliset, sade on kastellut pimeässä huussiin
hapuilevan, nurmikot ovat liestyneet mutalälliksi, johon saunaan lipokkaat
jalassa tassutellessaan liukastuu, ellei ole varuillaan. Vaahterasta pudonneet
lehdet ovat liiskautuneet painavaksi, tiiviiksi matoksi, johon tavallinen
harava ei pure. Silti vietimme lokakuun viikonloput mökillä, sillä kaikesta
huolimatta se voitti kotiolot. Kaupunkiasuntomme oli vallannut kolme aikuista poikaamme,
heidän jokaisen purkamaton muuttokuormansa ja meidän puoliksi pakattu vastaava,
sillä olimme muuttamassa uuteen kotiin marraskuun puolessa välissä. Joten
kaikkien mielenterveyden säilyttämiseksi mökillä evakossa viikonloppujen
viettäminen oli viisain – ja ainoa – ratkaisu.
Viihdymme
parhaiten isoksi taloksi kutsumassamme talossa, joka ei kuitenkaan ole
talviasuttava. Saunan yhteydessä oleva rantamökissä pärjäisi
talvipakkasillakin, mutta koirien kanssa se on aika ahdas. Joten koetamme
pärjätä talossa, jossa seinissä olevat vanhat purut ovat pakkautuneet
vuosikymmenten saatossa niin, että puolet seinästä on tyhjää täynnä.
Yksinkertaisten ikkunoiden vanhojen pokien raoista ulisee tuuli ja syksyn
hyhmäinen iltausva hiipii sisälle lattianraoista. Muutaman sähköpatterin ja
pienen takan avulla pärjäämme kuitenkin jotenkuten. Ja illalla, kun sytytämme
kymmenittäin tuikkuja ja kynttilöitä, lämpötilan saa kohoamaan mukavaksi.
Takkamme ei ole
kovinkaan varaava etenkin kun sen kapea piippu on lekaharkkoja, eli sitä pitää
lämmittää maltilla, ettei piipussa kiinni oleva seinä lämpene liiaksi. Ei
kuitenkaan käy kiistäminen, etteikö takka lämmittäisi, kun siinä on valkea ja
lasiluukkujen läpi on mukava katsella liekkien tanssia polttopuiden kyljissä.
Mökki oli kylmän kostea, kun tulimme perjantaina iltapäivällä, sillä emme olleet edellisenä päivänä käyneet napsaisemassa pattereita päälle. Tunnissa saimme kuitenkin lämpötilan siedettäviin 15 asteeseen. Touhusimme ulkosalla ja tulimme sisälle juomaan kahvit. Olohuoneessa istuessamme nostimme molemmat katseemme samanaikaisesti kirjasta, jota kumpikin tahollaan luki. Katsoimme koiraa, toisiamme, koiraa, minkä jälkeen kumpikin kuin yhdestä suusta: Ei voi olla totta.
Hyvää joulua kaikille! |
Hera oli
vaellellut tovin levottoman ympäriinsä, minkä jälkeen se istahti takan eteen.
Se tuijotti sitä hetken, sitten se vilkaisi puukoriin, takaisin takkaa,
puukoria, takkaa, puukoria. Kun katseen voimalla ei saanut tulta tehtyä, se
käänsi katseensa mieheeni, joka yleensä takan sytyttää ja lisää sinne puita.
Jälleen tuijotus takkaan, puukoriin, mieheeni.
Heralla oli kylmä
– enkä yhtään ihmettele – ja se oli tajunnut, että takkatuli lämmittää. Olin
kyllä tiennyt, että koirat ovat älykkäitä, silti Hera löi meidät ällikällä,
jälleen kerran.